keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Kuulumisia pitkästä aikaa

Heippa taas!
En ole nyt vähään aikaan ehtinyt tai jaksanut päivitellä blogia, on ollut niin paljon kaikkea muutakin. Joulu oli ja meni ja tässä vähän kuvia joulun tuotoksista:


Tässä on kori, jonka virkkasin äidilleni joululahjaksi. Ostin tarvikkeet käsityömessuilta. Korin tekeminen oli helppoa ja nopeaa, ja ohjeet olivat selkeät ja yksinkertaiset (vaikka onnistuuhan tämmöisen korin virkkaaminen helposti ilmankin ohjetta). Kori on oikein kätevä, ja sinne saa laitettua helposti kaiken laisia arkipäivän tavaroita. Suosittelen!


Sain joululahjaksi mosaiikkikirjan, josta löytyy kivoja kuvia ja vinkkejä mosaiikkitöihin. Itsehän juuri aloitin mosaiikkityön, joten tämä kirja tuli tarpeen! :--D


Sain myös tämän peittojen virkkauskirjan. Näitä ohjeita en ole vielä kokeillut, sillä keskeneräisiin töihini kuuluu esim. isoäidinneliöpeitto, joten olisi ihan turha aloittaa uutta peittoa. Mutta kivoja peittoja kirjassa on :)

Sitten virkkasin myös raitalapaset.

Mitään erityisia käsityökuulumisia ei ole, koska en ole kovinkaan paljoa tehnyt käsitöitä nyt vähään aikaan, ei aina ole aika riittänyt. Koulussa teen säkkikankaaseen kuviointia, ja siitä tulee hieno! Näytän teille sen sitten kun saan valmiiksi. Ensi kerralla sitten lisää kuulumisia! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti